Oikeuskanslerin ratkaisu jumalanpilkasta väärä    (1992)

"Kuka tekee asiassa oikean ja pysyvän päätöksen, sen viimeisen?"

Kysymys nousee esille, kun oikeuskanslerinvirasto teki päätöksen, jolla toimittaja Hannu Taanilaa  vastaan ei nosteta syytettä jumalanpilkkaa ja uskonrauhaa koskevassa asiassa.

Oikeuskanslerin kansan palvelijan tulee tietää, mihin perustaa oikeustoimiensa päätökset. Jumala on tehnyt lain ja lainlaatijan;

siksi päätöksien ensimmäinen peruste tulee olla Jumalan sana, Raamattu.

Lehtikirjoituksen mukaan Taanila on myöntänyt sanoneensa, että "mukavat ja empaattiset muinaiset jumalat on vaihdettu typerään

ja öykkärimäiseen, julmaan ja impotenttiin Israelin Jumalaan.”

Oikeuskanslerin todetaan sanoneen mm. "Taanilan esitystä tulisi arvioida kokonaisuutena mm. sananvapauden taustaa vasten".

Näin tuleekin tehdä. Mutta päätöksen perustaksi asetetaan se, että sananvapaus on suurempi arvo kuin ilmoitettu Jumalan sana. Silloin sekä sanoja että tekijä ovat rikkoneet Jumalan käskyä vastaan.

"Minä olen Herra, sinun Jumalasi, älä pidä muita jumalia", sanoo Herra.

 Toimittaja, joka tietoisesti valittaa muinaisten jumalien vaihtamista, osoittaa teollaan,  ettei hän halua tuntea elävää Jumalaa, eikä Hänen käskyjään. Oikeusviranomainen, joka tietää ja tuntee Jumalan tahdon ja silti hyväksyy päätöksellään tämän rikkomuksen, tekee myös synnin rikkomalla Jumalansa ensimmäisen käskyn.

Synti aiheuttaa kuoleman. Ihminen, joka lähtee ajallisesta elämästä iankaikkisuuteen syntikuolema taakkanaan, nostaa päänsä tuonelassa vaivassa ollessaan ja sanoo: ”Minulla on kova tuska tässä liekissä.”

 Sen tähden hänen tulee tehdä parannus synneistään. Tuhlaajapojan tavoin mennä itseensä tunnustamalla syntinsä ja kääntyä valoon sydämen uskolla sanoen Pelastajalleen: "Sinä olet Kristus, elävän Jumalan Poika". Näin Jeesuksen vastaanottanut ihminen siirtyy Saatanan valtakunnasta Jumalan valtakuntaan.

Syntikuolema ei ole jumalanpilkka, vaan parannuksen tekemättömän ihmisen hengen tila Herran edessä. Hänellä on toivo ja mahdollisuus parannuksentekoon, sillä Pyhä Henki valistaa hänet Kristuksessa kun Jumalan aika hänen kohdallaan on täyttynyt.

Varsinainen jumalanpilkka tai kuolemansynti on Pyhän Hengen pilkka.

 Ihmiselämässä  se voi tapahtua kahdella tavalla ja johtaa iankaikkiseen kuolemaan.

Iankaikkinen kuolema alkaa silloin, kun syntikuolemassa elävä, epäuskoinen ihminen lopullisesti on torjunut Pyhän Hengen kutsun iankaikkiseen elämään Jeesuksessa Kristuksessa.

Tai uskossa elävä on luopunut pysyvästi Jeesuksesta Kristuksesta.

Pyhän Hengen pilkka on Kristuksen hylkääminen. Sitä ei anteeksi anneta, ei tässä maailmassa eikä tulevassa.

Millaisessa tilassa Jumalan edessä sitten ovat ne evankelisluterilaisen kirkkomme väärät profeetat ja monet yliopisto-opettajat, jotka ihmisviisaudellaan kieltävät kaikki kristillisen uskon perusasiat: Jeesuksen neitseestä syntymisen, ristiinnaulitsemisen, kuolleista herättämisen ja taivaaseenastumisen?

Herran tahtoko on,  että he saavat jatkaa väärää opetustaan ja Kristuksen kieltämistä? Eikö tämä viinipuuhun pesiytynyt syöpäkasviongelma ole kirkon päättäjien tiedossa, vai eikö siitä välitetä? Ainakin Lauri Koskenniemi ja Eero Junkkaala ovat kirjoituksissaan todenneet luopumuksen Jumalan sanasta olevan syvin ongelma erityisesti teologisen opetuksen ja tutkimuksen piirissä.

Taivaallinen istuttaja suorittaa viinipuun oksistossa karsinta- ja puhdistushakkuuta. Mutta kirkolliselle päättäjälle ja vaikuttajalle voidaan esittää kysymys: Mihin toimenpiteisiin aiot ryhtyä näiden väärien profeettojen erottamiseksi tehtävistään?

MIKKO M. LAHTI

saarnaaja, Kälviä

( julk. Keskipohjanmaa-lehdessä 22.8.1992 )